tiistai 1. helmikuuta 2011

Intohimona Scräppäys ja Leimailutaivas

Oletteko huomanneet, että Vuoden Scräppääjä 2011 kisaan osallistuneet työt on esillä Intohimona Scräppäyksen sivuilla ja myöskin finaaliin pääseet 5 työtä mainitaan siellä. Nyt vain kaikki äänestämään yleisön suosikkia.

Minun ei pitänyt osallistua Vuoden Scräppääjä kisaan. Kiinan matkalla kuitenkin sain ajatuksen sivun asettelusta ja teemasta. Niinpä sitten kotiin palattuani aloin työhön ja sivu valmistui sekä ehti juuri ja juuri ajoissa Amaliaan. Finaaliin asti ei kuitenkaan leiskalla tällä kertaa päästy. Vielä en kuitenkaan paljasta mikä leiskoista on minun, toki voitte sitä arvailla. Sivu on melko erilainen tyyliltään mitä yleensä scräppään. Harmittaa, että kuva tapahtuman sivustolla on melko huono. Värit ovat sinnepäin ja kuva epäselvä. Olisi kiva jos kuvat olisi klikattavia, koska teksteistä ei saa mitään selvää tuollaisesta pikkukuvasta. Sivussa on myös melko paljon kerroksellisuutta jota ei kyllä saa mitenkään oikein valokuvassa näkyviin. Kuva kun on upotettu ja koristeet taas osaltaan kohotettu. Mielenkiinnolla odotan kyllä kenestä tulee Vuoden Scräppääjä ja ketkä kaikki ovat kisaan ottaneet osaa, siitä kun on melko hissuksiin ihmiset olleet ainakin blogeissa.

Täällä ei ole askarreltu tai tehty mitään muutakaan kuin nukuttu. Tänään kun kevätaurinko jo valaisi taivaan ja tuntui varsin lämpimältä sain onneksi rutkasti energiaa. Flunssakin toivottavasti tajuaa nyt pysytellä poissa. Leimailutaivaaseen olen ennakkolipun varannut. Hieman olen keikkunut tässä kahdenvaiheilla lähteäkö vai ei, mutta ehkäpä tänään varaan junaliput ja suuntaan Helsinkiin viikonlopuksi. Ehkäpä siellä tapaamme?

12 kommenttia:

  1. Jos satutaan olemaan samaan aikaan mestoilla, vetäise hihasta ;)

    VastaaPoista
  2. Lauantaina nähdään! Olisiko "Mallina" sinun sivusi? Leiskoista tunnistin ainakin Elinan käsityökorin, Sannikan ja Jeccanin. Tai siis ainakin luulen, että tunnistin :D

    VastaaPoista
  3. Eipä ole "Mallina" sivu minun käsialaa :)

    VastaaPoista
  4. No pöh! "Enkeleitä"? Kuva ainakin olisi upotettu..

    VastaaPoista
  5. Kiitos kun vinkkasit, mä en ollut huomannut! Onko sun se alin, puutarha-aiheinen? Vai onkohan se Napsuliinin - tai kukas se olikaan joka ihan viimeisenä vei omansa..?

    Mäkin tunnistin Elinan, ja lisäksi Xingin ja kai sitten Sannikankin, kun Xing kertoi että on mukana :) Tosi paljon häiritsee, ettei saa sivujen teksteistä selvää!

    VastaaPoista
  6. Eikö muka ole Xingin oma tuo enkeleitä??

    VastaaPoista
  7. Elina, Sannika ja Jeccan löydetty =) Olisiko Elinarskukin? En tiedä kenen Enkeleitä on, mutta hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
  8. Minä osallistuin kanssa. Ekaa kertaa vähän arasti kokeilin... finaalissa en ole minäkään ja jatkan samalla linjalla eli en kerro : ) saatte jatkaa arvailuja!!!

    VastaaPoista
  9. Haa, olisiko Tarun sivu se Mallina? Käsiala ja reunusleikkuri näyttävät tutuilta, ja oikeahkon ikäinen tyttölapsikin kuvassa.

    VastaaPoista
  10. Ehkä nähdään leimailutaivaassa!

    Miksi ihmeessä kaikki oikein arvailevat.. Jotain jännitystä nyt peliin, älkää osallistuneet vaan paljastako mitään!

    Mun blogissa on sulle jotain! Upeita hevoskuviasi ja kauniita sivujasi on ilo käydä katselemassa :)

    VastaaPoista
  11. Hei, kiitos vinkkauksesta, en ollutkaan huomannut noita töitä tuolla esillä vielä. Harmillisen huonolaatuisia kyllä nuo kuvat, ei oikein saa käsitystä, kun ei saa selvää :/

    VastaaPoista