sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Lapselle vaatetta ja vähän äidillekin

Ensimmäisen kerran tutustuin me&i lastenvaatteisiin syksyllä 2010 eräässä naistentapahtumassa. Silloin ei iskenyt eikä ollut tarvettakaan. Kun oma maha kasvoi, kävin n. viikko ennen pojan syntymää ensimmäisillä me&i vaatekutsuilla eräällä tuttavalla. Silloin vaatteet tuntui jotenkin hurjan kalliilta, raaskin ostaa kuitenkin lapselle bodyn ja housut. Seuraavilta kutsuilta tarttui mukaan sukkia, body ja housut. Hiljalleen olen tykästynyt näihin vaatteisiin ja järjestin tässä reilu viikko sitten ensimmäiset kutsuni. Tällä kertaa ostinkin enemmän itselle kuin lapselle. Kesäksi housua ja mekkoa. 


Toinen, samalla perjaatteella toimiva vaatekutsumerkki on Blingo. Maaliskuussa pidin tämän merkin kutsut. Heillä on myös erittäin mukavia vaatteita ja löytyy myös enemmän sellaista hillitympää kuosia kuin meandilta.

Vaatekaappeja on nyt siis täytetty molempien ketjujen toimesta. Blingon vaatteissa kesti aika kauan saapua ja yksi päitä on edelleen tulematta. Meandit tulivat 9 päivässä. Jos viimein raaskisin omasta kaapista laittaa ne reikäiset kotihousut pois ja ottaa tilalle ihanan pehmetä meandin joogahousut.

Meandilla on myös myynnissä ihana peitto/viltti. Viime kauden (syksy 2011) peitto oli kiva. En vain keksinyt mihin olisin sitä tarvinnut joten koska ei nyt ihan ilmainen ole, jäi ostamatta. Tämän kevään peitto on ihana oranssinen ja pilvinen. Meillä on sisustuksessa oranssia, perustelu yksi, ei kuitenkaan riittävä. Ystäväni oli vauvan kanssa Kuopiosta täällä ja istuimme hänen kaverin luona meandi esittelyssä ja vauvakutsuilemassa. Esittelijä kertoi, että heillä lapset tekevät aina näistä peitoista majoja. Majoja, niin, meillähän se majakausi täytyy siis olla edessäpäin, ajattelin. Syy kaksi ostaa peitto ja nyt se tuolla pinnasängyn reunalta löytyy.

1 kommentti: