sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Röyhelöreunaa

Marraskuussa 2010 selailin ärrällä käsityölehtiä ja yksi lähti matkaan. Ohjetta löytyi kivaan paitaan ja hameeseen. Ajattelin niitä silloin joulujuhlaan ja hankin kankaat. Paita valmistui ja se oli muuten päälläni joulujuhlassa. Hame oli noin viikkoa ennen juhlaa hyvällä mallilla, vain vetoketju puuttui. Olin silittämässä hametta kun rauta otti kiinni kankaaseen ja poltti siihen ikävästi reiän. Hommahan tyssäsi siihen täysin. Nyt ompelin hameeseen vetoketjun paikalleen, ei ihan kovin kauniisti mutta välttelee kuitenkin, jää onneksi paidan alle. Palaneelle kohdalle oli kuitenkin vielä tehtävä jotain. Ostin kangaskaupasta mustaa pitsiverhokangasta josta leikkasin kukkasia. Liimaharsolla liimailin ne kiinni hameeseen. Ihan hyvin onnistui vaikka en ollut koskaan aiemmin tuollaista kokeillut. Taas on yksi hame lisää juhlavaatekaapissa. Jos joskus olisi sitten niitä juhliakin missä käyttää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti