tiistai 1. toukokuuta 2012

Aamukävelyllä

Hiljaista oli keskustassa kun suunnattiin sinne aamulenkillä. Aika siistiäkin, oliko sitten jo ehditty siivota vai oliko juhlittu siististi. Rikottu pulloja kuitenkin löytyi pari, onneksi huomattiin ajoissa niin ei ehtinyt koira kävelemään siruihin. Keskustassa on vanha talo. Viereisellä tontilla oli vanha talo joka jo vuosia sitten paloi. Aita on kiertänyt tonttia jo vuosia. Nyt aitaa on maalattu ja viereisen talon pääty on saanut myös ison kuvan. Lisäksi ikkunoissa oleviin vanereihin on tullut maalauksen. Käytiin vähän kuvailemassa näitä ennen kuin häviävät katukuvasta. Olin näkevinään jossakin, että vielä tänään pääsisi ihan itse aitaa maalaamaan. Yhdellä pätkällä olikin jos jonkinlaista kuvaa, siitä ei vaan saanut enää kuvaa, akku kun loppui. Mukavaa vappua kaikille!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti