torstai 19. tammikuuta 2012

Project Life 2012 viikot 1&2

Tänä vuonna Project Life käynnistyi osaltani kivasti. Olen niin innoissani noista erilaisista muovitaskuista, saa paljon enemmän kuvia yhdelle aukeamalle. Teksti on yksi pitempi pätkä koko viikosta eikä yksittäisiä päiviä. Ainakin toistaiseksi toimii kun ihan normiarkea mennään. Varmaan jos on jotain merkittävää jonain päivänä niin sitten tulee tehtyä yksittäinen teksti yhdestä päivästä.


tiistai 17. tammikuuta 2012

Inspiroidu #194

Tällä viikolla inspiksessä askarreltiin ravistettava koriste. Tuolla valkoisessa kehyksessä on kolme keltaista tähteä joita voi ravistaa. Taustalle tein sabluunan avulla tähtiä kissansilmämusteella joka kuivuu aivan tuhottoman kauan muuten. Tähänkään leiskaan kuten ei edelliseenkään pikku-ukon leiskaan tullut tekstiä, ainoastaan päivämäärä. Pikkusen tarinoinnit kun on enemmänkin tuolla "vauvavuosi" kirjasissa niin jotenkin mielummin scräppäilen näitä kuvia ilman sen suurempia tekstejä.


Inspis valokuvaushaaste: viesti itselle

Yleensä jos jotain pitää muistaa tehdä niin se on pakko kirjoittaa ylös. Erityisen kätevää on kun sisko soittaa, että tee se ja se ollessasi itse kaupungilla asioilla. Sitten kun tulet kotiin mietit hikihatussa mitä pitikään tehdä tai muistaa.

Keltaista maalia

P*skiksen tämän viikkoisessa haasteessa kehoitettiin käyttämään maalia. No sitähän tuli sipaistua tuonne pohjalle vanhalla luottokortilla.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Voihan sakset

Mie oon ihan hulluna saksiin, etenkin Fiskarsin saksiin. Olenkin koittanut välttää kaupassa saksihyllyä jo suunnilleen vuoden verran. Syystä, että viime vuonna tänne kotiutui niin Muumimamma sakset, vaaleanpunaiset isot sekä kynsisakset ja Gloria yleissakset. No, tänään sitten kurvasin Prismassa juuri siitä väliköstä ja heti rupes vaunut hidastamaan ja koriin tipahti nämä Bubble sakset. Olin keksivinään päässäni hyviä selityksiä miksi nämä piti ostaa, heh. Niin, meiltähän löytyy sitten kyllä ihan niitä oranssejakin saksia, lasten keltaisia muutamat, mustat yleismalliset ja ja ... Kuka haksahtaa mihinkin.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Voihan väsymys

Kaikki hevoset ei nuku tai lepäile laitumella makuullaan mutta Timo sekä Veikko molemmat ovat etenkin kesällä aamupäivisin nokosilla. Eräs mies kyselikin, onkohan ne hevoset jotenkin kipeitä, kun oli useamman kerran ajanut yhden aamun aikana ohitse ja molemmat pollet olivat vaan nukkuneet.

perjantai 6. tammikuuta 2012

P*skarteluhaaste #123

Eilen illalla ehdin hieman nyhjäämään komerossa ja pyörittelin silppupaperilaatikon antimia. Kävin vilkaisemassa tämän viikkoisen haasteen ja sitten vain hommiin. Löytyy nappia ja niittiä sekä vaadittu boordileikkurikin alareunasta. Värimaailma on itselle varsin mieluinen =)



Inspiroidu #193

Kiireellä palailin kaupasta kotia jotta mies pääsi kaukalopalloa pelaamaan. Lapsi oli juuri nukahtanut parvekkeelle vaunuihin. Kauppakassit purettuani vilkaisin uusimman inspiksen ja siirryin askartelukopperoni puolelle. Yhdellä istumalla valmistui sivu jossa tuli käyttää palasta vanhaa kalenteria. Olipa vallan rentouttavaa. Muutenkin olen nyt tässä joulun aikaan ja vuoden alussa scräpännyt paljon. Suurinta osaa näistä nyt tehdyistä sivuista en kuitenkaan täällä tule esittelemään kun sivuissa olevia kuvia pitäisi sutata niin rajulla kädellä. On kuitenkin ollut ihanaa kerrankin ehtiä väkertämään ja saada jotain aikaakin. Osansa on Sassan niin kovin inspiroivilla tarvikkeilla joita paketillinen tännekin päätyi.


Ja lapsi nukkuu vieläkin eli hyvin sain sivun tännekin jo näytille =)

Timo

Muutama 6x12 sivukin tuli tehtyä tällaisista perusposeerauskuvista. Ihmeen puhdas hevonen on näihin kuviin osunut =)

torstai 5. tammikuuta 2012

Kesän huvitus

Viime kesänä hevoset pääsi monesti uimaan. Timokin oppi hiljalleen pysymään pinnalla uimalla ja Veikko ui pitkää lenkkiä veneen perässä sekä selästä uittamalla. Eräänä uittopäivänä siskoni keksi surffata Timolla. Rantaan päin mennessä nousi aina seisomaan Timon selkään. Muutaman kerran Timon huumori tätä kesti mutta lopulta yritti tiputtaa surffaajan selästään pienillä pukeilla.

Kukkakoristeet on Sassan paketista, kuten taustapaperikin. En olekaan ennen tuollaisiin törmännyt mutta kivoja ovat kun osa koristeesta kohottuu ylemmäs.


keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Inspiroidu #192

Sopivasti oli poikasen pinossa nukkumiskuva vielä scräppäämättä joten inspiksen haasteen pariin jossa lähdetään höyhensaarille.


ÖDT Tallipäivis



Minulla on tapana tehdä joka vuosi tallipäiväkirja jonka täyttäminen taasen on siskoni hommaa pääosin. Tallipäivis ensi vuodelle on tehty ÖDT työnä, joka on vuoden 2011 viimeinen työ ja samalla myös minun viimeinen ÖDT työni. Vaikka on ollut ihanaa olla mukana ÖDT-tiimissä niin aika on suunnata eteenpäin. Pikku-ukko vie oman aikansa ja töihinkin on tarkoitus hiljalleen palata, niin jostakin on karsittava näitä tekemisiä. Monella askartelukaupalla on oma desing teaminsa ja minusta Ökömököllä tämä on pyörinyt todella hienosti. Kaupan blogi päivittyy tasaiseen tahtiin mallitöistä. Kiitos siis Ninnulle hyvin toimivasta systeemistä.









Paperikko jota käytin tässä on ollut erittäin riittoisa, teinhän samaisesta paperikosta jo Murikka albuminkin. Tekstit leikkasin slicellä ja kuvat tulostin uudella tulostimellani. Osaan sivuihin räiskin maalia, osaan teksteistä sipaisin kimalletta. Sivut on koottu ihan tavalliseen mappikansioon, omiin muovitaskuihin.

Tarvikkeet Ökömököstä:

- paperikko DCWV Latte Cardstock Stack

- Cosmo Cricket Ready-Set-Chip aakkoset

- Bloom and Grow Treasures jalokivet


- Walter Knabe Black siirtokuva


- DCWV Latte chipboard stickers





Radalla

Keväästä syksyyn Timo ja Veikko on päässyt monta kertaa radalle juoksemaan. Veikolla meinaa aina hirtää kaasu kiinni ja Timolla taasen loppuu kunto kesken. Taustapaperi on hyvin hillottu. Olen ostanut sen vuosia sitten muistaakseni Ruotsista. Taisi olla ihan niitä ensimmäisiä scräppipapereitani.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Project Life 2011

Tässä videon pätkä katsottavaksi valmiista PL kansiostani. Kestoa viitisen minuuttia. Kuvanlaatu ei ole hääppönen, vähän tarkoituksellakin.

video

Ellis arpoo

Elliksellä tulee kohta täyteen 5 vuotta bloggausta ja sen kunniaksi Ellis arpoo aivan mahtavan palkinnon, klikkailkaa osallistumaan

How tweet

Joulun pyhien aikaan sain scräpättyä pitkästä aikaa Timon albumiin sivuja. Nyt sainkin kaikki teetetyt Timon kuvat käytettyä. En jäänyt turhaan miettimään mitä laitan minnekin vaan hyvin yksinkertaisella linjalla menin ja tein vauhdilla sivuja. Sassan pakettien satoa käytin aika monessa sivussa ja sitten kaivelin lisäksi aina silppulaatikkoa. Näissä syksyisissä kuvissa pojat on sänkkäripellolla lähdössä maastoilemaan.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Project Life 2011 kirjoissa ja kansissa

Niin se vuosi vierähti ja Project Life vuoden 2011 osalta on kirjoissa ja kansissa. Olen erittäin tyytyväinen tähän projektiin, siitä tuli enemmän kuin mieleinen vaikka taival olikin pitkä.

Alkuvuodesta kansio ja lippulappuset olivat hyvin esillä kokoajan sivupöydällä. No, ei mennyt montaa päivää kun jo laahasin tekstien kanssa jäljessä. Kun työkiireet ja raskausväsymys iski jäi kuvaaminenkin vähälle. Lisäksi kun sairastin kunnon flunssan helmikuun paikkeilla alettiin projektin kanssa olla jo paljon jäljessä. Silloin ajattelinkin jo luovuttaa koko homman. Keväällä kuitenkin kirin kiinni ja kesä sujui mukavasti. Syksyllä, kun valokuvatulostin muutti taloon alkoi homma olla vielä hauskempaa ja loppuvuodesta olen nauttinut kansion kasaamisesta. Matkan varrella innostusta hommaan olen saanut Lauranan vastaavasta projektista jota Laurana on jaksanut meille aina vilautella tasaiseen tahtiin.

Kuvasin kansiostani videon mutta se ei nyt tahtonut latautua tänne tällä kertaa joten lisäilen sen myöhemmin tai laitan kuvia aukeamista.

Vuotta 2012 jatketaan samaan malliin. Kaverin kanssa tilattiin kansiot ja muut sälät. Eniten nyt inspiroi erilaisten muovitaskujen käyttäminen. Tavoitteena on keskittyä enemmän kuviin ja vähemmän jaaritteluteksteihin. Aikomuksena on täyttää kansiota enemmän viikko-periaatteella kuin viime vuosi oli enemmäkin päiväkohtainen. Kansion täyttämisestä on nyt tullut rutiinia ja nyt tiedän paremmin minkälaista kansiota haluan tehdä ja mitä sinne tallettaa.

Ellis kirjoitteli aiheesta kivan postauksen ja kyseli muiden tuntoja projektin suhteen. Itse koen, että viime vuosi oli sellaista totuttelua kansion kasaamiseen ja tänä vuonna uskon homman olevan paljon helpompaa. Uusi, erilainen kansio inspiroi ja oman osansa antaa valokuvatulostin jolloin ei tarvitse odotella kuvia. Mukavaa on myös ajatella, että pojalle tästä tulee kiva muisto lapsuusajoista.

Ainut valittamisen paikka on kuitenkin juuri se mistä Elliskin mainitsi eli viikkokortit ovat vaakaan ja tekstikortit pystyyn. Muovitaskuja kun on nyt erilaisia niin toki olisi kiva, että lappusetkin kävisivät niihin paremmin ja olisivat monikäyttöisempiä. Uusissa tekstikorteissa on takapuolella viivoitus mutta niin, että kortti on käytettävä pystysuunnassa. Mukana tuli kyllä pinkka ruudutettuja korttejakin jotka sitten soveltuvat niin vaakaan kuin pystyynkin mutta niissä ei ole mitään koristeluja kuten noissa tarinakorteissa muuten on.

Vaikka minulla nyt on kansio ja kortit tätä vuotta varten niin ajattelin, että kun noita uusia tuotteita tulee Euroopan puolelle myyntiin niin tilaisin jo vuotta 2013 varten kansion. Itse en jaksa alkaa silppuamaan papereita vaan arvostan juurikin sitä helppoutta jonka valmispaketti tuo. Ja vaikka en jaksaisikaan vaikka vuotta 2013 kasata niin uskoisin, että paketille tulee kuitenkin joskus käyttöä.