keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Yöpuku




Kaikki yöpukuni alkavat olemaan jo niin ohkaisia ja reikäisiä että joutavat jo kierrätettäviksi. Muutamat jo leikkasinkin matokuteiksi ja yksistä housuista taitaisi saada esikoiselle sopivat. Vajetta piti lähteä paikkailemaan ja koska sattui olemaan sopivia kankaita sopivissa määrin niin surautin itselle uuden yökkärin. Paidan raglanhihainen kaava olikin jo odottanut testausta pidemmän aikaa ja ihan istuva kaava oli joten tällä voi tehdä jatkossakin itselle paitoja. Legginsien kaavan sain työkaverilta ja sekin istui suoraan ilman muokkauksia. Pallokangas on Noshia jota tilasin kutsuilta joskus ja kukkakankaan olen ostanut Tyyne-Esteristä viime kesänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti